Vankilaan tuodaan nainen, jolla on poikkeuksellinen profiili ja liian heiveröinen olemus kantaakseen koko sitä raskasta menneisyyttä, josta häntä syytetään. Kuulustelijoiden mukaan hän on ampunut niin monet polvilumpiot hajalle, ettei häntä voi päästää vapauteen. Mutta ne, jotka ovat kohdanneet hänet, ovat lumoutuneet hänen läsnäolostaan ja viattomuudestaan. Voiko hän olla tekojen
takana, ja jos on, miksi?

Surua se tyttö kantaa on sadunhohtoinen tarina väkivallaksi kasvavasta idealismista. Se kertoo halusta muuttaa yhteiskuntaa ja haluttomuudesta unohtaa, kyvystä kuvitella parempi maailma ja kyvyttömyydestä puhua totta.

Marianna Stolbowin värikkäässä, moraalin perustuksia pohdiskelevassa pienoisromaanissa tongitaan verisen menneisyyden pohjamutia ja hälvennetään sen nykyhetkeen ulottuvaa savuverhoa vahvan mytologisella otteella.

Kokemus ei katoa kehosta, eikä eriarvoisuuden muisto unohdu. Mutta kuka oikeastaan valehtelee ja kenelle? Mitä tarvitaan siihen, että vääryyden kokemus ylittää sietokyvyn?