Koruttomasta helsinkiläisestä yksiöstä löytyy miehenruumis. Mies näyttää juoneen itsensä ensin perusteelliseen humalaan, minkä jälkeen hän on ottanut jonkin tappavan pistoksen. On epäselvää, onko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai murha. Keskusrikospoliisin Heikki Söder ja Matti Joronen ovat kokeneita poliisimiehiä, jotka ovat uransa aikana nähneet raakoja väkivallantekoja. Mutta tällä kertaa tapaus järkyttää sekä poliisien että koko maan järjestystä. Asunnosta kuolleena löytynyt mies kuuluu Suomen poliittiseen eliittiin. Poliittinen kohu ja paine mahdollisen syyllisen selvittämiseksi kasvavat hetki hetkeltä, kun tutkimuksia johtava Söder tunkeutuu keskelle Suomen eduskunnan ja hallituksen käytäviä. Oman näkökulmansa tarinaan tuo oikeusministerin avustaja Juhani Airaksinen, joka sotkeentuu myös itse epäilyjen ja tutkimusten vyyhteen. Vaalirahakohu, vainajan naissuhteet, erään tieteellisen lopputyön plagiaattisyytteet, hämärät yrityskaupat ja poliittisten suhteiden verkosto sekoittavat entisestään parivaljakko Söderin ja Jorosen tutkimuksia. Kari Häkämiehen esikoisromaani Rehelliseksi tunnettu on hyytävä dekkari, joka vie syvälle politiikan, menneisyyden sekä ihmissuhteiden keskelle. Se on ensimmäinen Suomessa kirjoitettu jännitysromaani, joka kuvaa aidosti ja asiantuntevasti maamme poliittista toimintaa ja poliitikkojen toimintatapoja, arjen yksityiskohdista suuriin päätöksiin asti.