Päivän kulun pitäisi olla selvä. Töiden jälkeen Navidin täytyy poistua luokkahuoneesta, ostaa lahja ja kortti lapsenlapselle ja ajaa syntymäpäiväjuhliin. Myös elämän kulun pitäisi olla kaikille selvä: itseä ja toisia tulee kunnioittaa, ei saa tuottaa kärsimystä, täytyy kantaa vastuunsa - oli se sitten miten pieni tai suuri tahansa.

Mutta Navidin vointi on jostain syystä kovin kehno, Sara-vaimon poissaolo ahdistaa ja ajatukset pyörivät yhä laajenevina kehinä. Ja maailma ympärillä vasta pyöriikin: Eurooppa natisee liitoksissaan, eriarvoisuus
kasvaa kaikkialla. Muutosten keskellä Navid yrittää saarnamiehen suuruudenhulluudella kurottaa oikeaan suuntaan, löytää parhaan mahdollisen tavan pelastaa kaiken sen, minkä ihmiset yhdessä voisivat pelastaa.

Tapahtumat kerrotaan Navidin sisäisen puheen kautta työpäivän loppumisesta iltaan. Taskinen kuvaa nerokkaasti ajatuksen kulkua, ihmistä keskellä kaikista välttämättömimpiä ja kipeimpiä kysymyksiä. Miten
tulisi elää, miten suhtautua kärsimykseen, miten auttaa muita, ja miten selvitä myös itse tästä kaikesta?

Romaani vaatii vimmalla hyviä tekoja ja heittäytymistä itsen ulkopuolelle. Mutta huutamisen sijasta Navid ja maailmamme esitetään siinä rakkaudella, koomisen paljaana ja kipeänä.

Lapset on hurja kirja. Se muuttuu yksinpuhelua ja yhtä ihmistä suuremmaksi, universaaliksi yritykseksi pysyä inhimillisenä ja elää oikein.