Rafael Donnerin esseekokoelma alkaa tekstillä, jossa hänen isänsä Jörn Donner makaa leikkauspöydällä. Sydäntä operoidaan, ja riskit ovat suuret. Potilas jää henkiin, ja teksti pohdiskelee heikkoudeksi muuttunutta vahvuutta - muutosta, jonka me kaikki joudumme kokemaan. Nuori Donner kuulee ääniä, mieleen vyöryy tunteita. Ne puhuvat juuri silloin kun haluavat, eikä niitä voi hallita.