Ukraina - rajamaa


Ukraina - rajamaa

Tuotenro: 9789518516487

Varastossa

27,00


Mahdolliset toimitustavat: Toimitusmaksu Suomessa, Toimitusmaksu ulkomaille

Anna-Lena Laurén • Peter Lodenius
Ukraina – rajamaa

Ilmestynyt 18.3.2015


"On 19. helmikuuta 2014. Tänä päivänä Majdanilla kuolee ainakin seitsemän ihmistä. Seuraavana aamuna istun aamiaisella hotelli Ukrainassa, kun yhtäkkiä kuulen ulkoa kadulta laukauksen toisensa perään. Jotkin kuulostavat vihellyksiltä, toiset suhahduksilta. Kumiluoteja ja kovia panoksia vuoronperään. Ihmisiä ammutaan avoimella kadulla, maassa jota olen pitänyt silmällä vuosikausia, jonka olen oppinut tuntemaan ja jota rakastan. Tuntuu epätodelliselta istua siinä kahvikupin ääressä ja kuunnella laukauksia. Mutta mielenosoittajille asiassa ei ole mitään epätodellista. He ovat jo pitkään tienneet, miten tässä saattaa käydä, ja he ovat valmiit maksamaan vaaditun hinnan."

Mitä Ukrainassa oikein tapahtui vuonna 2014? Laajat mielenosoitukset ja verilöyly Kiovassa johtivat siihen, että pre- sidentti Janukovytš lähti maasta. Monet ajat- telivat, että tie Eurooppaan oli nyt auki. Sittemmin Ukraina on tehnyt liitännäissopimuksen EU:n kanssa, mutta samalla menettänyt Krimin niemimaan ja osittain hallinnan Itä- Ukrainassa. Ukrainasta on tullut kansainvälinen vedenjakaja, joka laukaisi syvän ja peruuttamattoman kriisin Venäjän ja lännen välillä.

Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin ulkomaankirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén on ollut tapahtumaketjun alusta lähtien paikalla vuoroin Kiovassa, vuoroin Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Tässä kirjassa hän kertoo tapaamistaan ihmisistä ja kokemuksistaan kentältä, tilanteista ja paikoista. Kirjan toinen tekijä, toimittaja Peter Lodenius laatii taustoituksen niin aiemmille kuin myöhemmillekin tapahtumille Ukrainassa. Lodeniuksella on pitkä kokemus Itä- ja Keski-Euroopasta. Hän on kirjoittanut kirjan Ukraina i Europas mitt.


    LUOKITUS 47.4
    NIDOTTU, LIEPEET
    130 × 207 MM
    224 SIVUA
    ULKOASU ANDERS CARPELAN
    ALK. Ukraina - gränslandet
    SUom. Liisa Ryömä
    ISBN 978-951-851-648-7
 

Selaa tätä tuoteryhmää: Tietokirjallisuus