Vapaammin versoo

Product no.: 9789523631519

In stock

33.00


Vapaammin versoo

MÖRÖ, MARI

Ilmestynyt04/2021

Kukkasille puhuvat kaikki, mutta kukkasuutari rupattelee myös kompostille.  Maaliskuu koittaa, ja taas hän kykkii, kylvää ja kurkottaa: täyttä on ja tungosta tulee, vaan ei valmista koskaan. Ruukkuja retuutetaan ja kiviä käännellään, ja välillä tavataan muita vihertumppuja. Ja niin selviää esimerkiksi se, mitkä ovat seitsemän uutta kuolemansyntiä tarhassa ja kuinka edistää puutarhatera-piaa. Entä keitä ovat nykyajan vihreät velhot?
 Vapaammin versoo on garden writingia alusta  loppuun.Tarinat rönsyävät, ja kasvikuntaa kannatetaan ja kumarretaan. Toivosta ei hellitetä, eikä huumorista tingitä. Koreat kasvit pääsevät oikeuksiinsa harvinaisessa kuva-materiaalissa, jonka kuvaamista varten on valvottu yö poi-kineen, kukat kun eivät juuri nukkumisesta perusta.

Mari Mörö (s. 19 63) on palkittu kirjailija. Pitkän kuunnelma- ja nuortenkirjailijauran jälkeen romaani Kiltin yön lahjat  ( WSOY, 1998)  oli  ilmestymisvuonnaan  Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai  Runeberg-palkinnon 1999. Mörö on toiminut  pitkään  luovan  kirjoittamisen  opetta-jana  ja  sanataideohjaajana.  Hän  on  työskennellyt  kuunnelmakäsikirjoittajana,  script editorina ja dramaturgina  Yleisradiossa 1995–2005. Keväällä 2018 julkaistiin Mörön puutarhakirja Kukkanuottasilla (Teos), ja vuonna 2020 saa-tiin kaivattua jatkoa Kukkasillaan-kirjan muodossa.

•KL 38.1
•SIDOTTU,YLIVETO
•168 ×235 MM
•236 SIVUA

Browse these categories as well: Non-Fiction, Categories