Ja sydän oli minun


Ja sydän oli minun

Product no.: 9789518519013

In stock

27.60


Sara Ehnholm Hielm    
Ja sydän oli minun
ILMESTYNYT 12/2018

Ensimmäisenä päivänä tammikuuta 2015 kustantaja ja elokuvakriitikko Sara Ehnholm Hielm muutti Italiaan perheensä kanssa. Vuosi Roomassa oli varattu kirjoittamiselle, oman kirjan tekemiselle. Esseissään Ehnholm Hielm näyttää meille avoimesti kirjoitusprosessin mahdottomuuden ja nautinnon. Näyttämönä Rooma on sekä unelma että kadotus, kuin aurinko ja lämpö tuhoaisivat haaveen kirjoittamisesta.

 Ainutlaatuisella tavalla avoimet ja paljaat esseet alkavat kiertyä arjen ja Roomassa luettujen kirjojen teemoihin. Uppoutumisesta kirjoihin tulee tauko omaan kirjoittamiseen mutta myös kirjoittamisen lähtökohta, nautinto. Keskiössä ovat muun muassa Elena Ferranten Napoli-sarja ja Karl Ove Knausgårdin kirjat, Chris Kraus ja Lena Andersson. Nerokkaasti Ehnholm Hielm kutoo esseisiinsä kirjallisuudesta kuvan kulttuurialalla työskentelevän naisen elämästä: kuohuista kustannusmaailmassa, työstä kirjailijoiden kanssa, neljän tyttären äitinä olemisesta ja ennen kaikkea halusta, halusta
elää ja kirjoittaa.

 Ja sydän oli minun on henkilökohtainen esseekirja siitä, millaista on elää kirjoittaen ja millaista on kirjoittaa jotta tuntisi elävänsä. Se on kertomus yrityksestä toteuttaa unelma, päästä vihdoin sanomaan kaikki se, mitä on tuntenut syvällä sydämessään.

 

Sara Ehnholm Hielm
Ja sydän oli minun
SUOMENTANUT KAISA SIVENIUS
80 / 84.2 • NIDOTTU • 140 × 200 MM • 304 SIVUA
ULKOASU KITTY SALOVAARA • ALKUTEOS OCH HJÄRTAT,
DET VAR MITT • TEOS & FÖRLAGET -SARJA
ISBN 978-951-851-901-3

Browse these categories as well: Categories, Finnish Fiction