He olivat natseja (p)


He olivat natseja (p)

Tuotenro: 9789518517866
9,60

BAER KATARINA
He olivat natseja (p)

ILMESTYNYT 03/2017

He olivat natseja on toimittaja Katarina Baerin kertomus isovanhemmistaan, ennen muuta isoisästään, josta tuli lapsuuden ja nuoruuden dramaattisten maailmanhistoriallisten tapahtumien myötä Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsen, aatteellinen ja aktiivinen natsi.

Tarina alkaa baltiansaksalaisen Baerin perheen elämästä 1900-luvun alussa. Onnelliselta vaikuttanut tulevaisuus saa uuden suunnan ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sekä vanhempien että lasten kohtalot kääntyvät kohti 1920- ja 1930-lukujen Saksan vaiheita.

Baer kertoo tarinaa sekä aikalaisten että omasta 2010-luvun näkökulmastaan ja ajautuu 1900-luvun mysteereistä kauheimman äärelle. Jää kalvava kysymys: miten oma isoisä saattoi olla mukana siinä kaikessa, vaikka ilmiselvästi oli tietoinen myös natsismin hirveimmästä lopputuloksesta, holokaustista?

He olivat natseja on vangitseva, riipaiseva ja syvästi inhimillinen selonteko menneisyydestä, josta ei itse ole voinut päättää, mutta joka leimaa myös tulevien polvien elämää. Kirja on myös huolestuttavan ajankohtainen nyky-Euroopan kulttuuristen ristiriitojen maailmassa.

Vuonna 2013 HS julkaisi sunnuntaisivuillaan samasta aiheesta Baerin artikkelin "Vaari oli natsi".


    LUOKITUS 99.1/94.13
    POCKET,  × MM
    360 SIVUA
    ULKOASU
    ISBN 978-951-851-786-6

Selaa tätä tuoteryhmää: Pokkarit