Kärsimys on turhaa


Uusi

Kärsimys on turhaa

Tuotenro: 9789518516470

Varastossa

33,35


JOUKO TURKKA

Kärsimys on turhaa

ILMESTYNYT 24.10.2017

Jouko Turkkaa pidettiin teatterintekijänä, kirjailijana ja koko lailla muutenkin ristiriitaisena hahmona. Samaa voinee sanoa hänen postuumista teoksestaan Kärsimys on turhaa, jos ristiriitaisuus tarkoittaa häikäilemätöntä rohkeutta kääntää katseensa sinne, minne moni ei haluaisi.

Pökerryttävässä teoksessaan Turkka ei käy enempää eikä vähempää kuin perusasioiden kimppuun. Teemojansa kasvattavassa kirjassa ainakin ruoka, seksuaalisuus, raha ja valta saavat luku toisensa jälkeen uuden viekkaan jengan tai armottoman täyslaidallisen.

Kärsimys on turhaa on karnevaali, jossa leivosherkuttelu on vain sovinnaisuuden mitan päässä ihmissyönnistä ja maailman yhdistävät kolme muotoaan muuttavaa nymfomaania. Ilottelun ja raakuuden läpi raikaa kuitenkin vakava etiikka: Ihminen ei ole pieni – raha, valta ja typeryys nujertavat hänet sellaiseksi. Jotain uutta ja tärkeää löytyy vain menemällä alhaisinta ja vaarallisinta päin. Vähäpätöisyyttä ei ole. Ja, niin, kärsimys on turhaa.

LUOOKITUS 84.2
SIDOTTU, YLIVETO, 130 × 207 MM
200 SIVUA
ULKOASU ELINA WARSTA
ISBN 978-951-851-647-0

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Kotimainen kaunokirjallisuus, Etusivu