Maigret: Kootut kertomukset


Maigret: Kootut kertomukset

Tuotenro: 9789518516203

Varastossa

33,35


GEORGES SIMENON
Maigret – kootut kertomukset

SUOMENNOS TAINA HELKAMO
Ilmestynyt 11/2015

Piippua poltteleva komisario Maigret on harvapuheinen ja tukeva mies, joka pistäytyy
mielellään kahvilassa tai baarissa siemaisemassa oluen tai tilkan calvadosia.
Maigretin joviaalisuus ja elämänkokemus sekä hänen työmenetelmänsä sijoittavat hänet
niihin etsiviin, joita ohjaa ennen kaikkea intuitio.
 Simenon on Maigretin hahmossa valmis ymmärtämään rikosta, ei hyväksymään
tai puolustamaan sitä. Useimmat Maigret -tutkielmat ovat myös rikoksen uhrin ja
rikollisen perheiden ja taustojen syvällistä kuvausta. Itse jännitys on usein sivuseikka, ja
rikollisen kiinniotto melko epädramattinen.
 Nyt ensimmäistä kertaa suomeksi julkaistavat 28 rikoskertomusta on kirjoitettu 1930-luvun puolivälin ja 1950-luvun alun välillä.  Ne näyttävät Simenonin olevan myös lyhyen proosan taitaja. Simenonin kirjailijanlaadulle ominaiset viipyilevät, tunnelmaa luovat kuvaukset sateisista kanavarannoista ja sumuisista kaduista aamutuimaan löytyvät novelleista. Mutta Maigretille rikollinen on epäonnistunut ihminen, ei sankari. Mysteeri nouseekin Simenon kuvaamasta tavanomaisuudesta, siitä avautuu avautuu railo: arkinen draama ei nouse sankarihahmojen taistelusta vaan pikemminkin tavallisten ihmisten välisestä hankauksesta ja kompuroinnista.

LUOKITUS 84.2
SIDOTTU, YLIVETO
140 × 210 MM
680 SIVUA
ULKOASU DOG DESIGN
ISBN 978-951-851-620-3

Selaa tätä tuoteryhmää: Käännetty kaunokirjallisuus