Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Tuotenro: 9789518515244

Varastossa

24,00

Pixonin pojat - Pekka, Olli, Olle ja Bille - tykkäävät television katsomisesta. He tykkäävät siitä erittäin paljon, enemmän kuin mistään muusta. He syövät sokerimuroja ja karkkia, heillä on herneenkokoiset lihakset ja kalpea iho. Mutta mitä voi tehdä, kun eräänä päivänä tv:stä kuuluu kraks, kuva häviää ja äänet mykistyvät? Pitääkö mennä ulos?
Malin Kivelän superhauska teksti ja Linda Bondestamin TV-maailmaa hurmaavasti kommentoivat kuvitukset kertovat veljesnelikon päivästä, jonka aikana voi esimerkiksi oppia, että vatkuli on ruokaa, ulos saattaa rakentaa dinosauruspesän ja mattotelineellä näkee yhtä ja toista. Mutta ihaninta on kuitenkin istua äidin kanssa sohvalla sokerimuroja nautiskellen, tv:n kotoisassa kajossa.
Kivelän ja Bondestamin edellinen yhteisteos Mainio herra Iloinen (Teos, 2010) niitti kiitosta, ja siitä on tehty myös kuunnelma ja näytelmä. Pixonin pojissa on samanlaista klassikkoainesta, Kivelän ja Bondestamin kurittoman hellyttävät hahmot saavat niin pienet kuin suuretkin lukijat haltioitumaan.

Bondestam Linda, Kivelä Malin

Selaa tätä tuoteryhmää: Lasten ja nuorten kirjat